Loistavat siivouspalvelut Turun seudulla ja muualla Varsinais-Suomessa

Ota yhteyttä

Kotisiivoukset luotettavalta siivoojalta

Hoidamme kotisiivoukset aina sataprosenttisen luottamuksellisesti. Voimme sopia kotisiivouksen sisällöstä yksilöllisesti tarpeidesi mukaan. Kotisiivoukset voidaan toteuttaa säännöllisinä sopimussiivouksina esimerkiksi kerran viikossa tai yksittäisinä, erikseen tilattuina siivouskertoina. Juuri niin kuin sinulle parhaiten sopii! Esimerkiksi tasaisin väliajoin tehtävään perussiivoukseen on hyvä sisällyttää muun muassa ikkunanpesu sekä mahdollisten kokolattiamattojen tehokas puhdistus. 

 

Muistathan, että voit vähentää 60 % kotisiivouspalveluiden työkustannuksista henkilökohtaisessa verotuksessasi. Vuonna 2022 kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 3500 € henkilöä kohden. Näin ollen samassa taloudessa asuvat puolisot voivat saada vähennystä yhteensä 7000 € vuodessa. Lisätietoa kotitalousvähennyksestä ja sen hakemisesta löydät Verohallinnon sivuilta.

Tilaa kotisiivous

Yrityssiivous pitää toimitilat raikkaan puhtaina

Puhdas työympäristö vaikuttaa positiivisesti niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Siisti ja huoliteltu toimitila antaa myös hyvän kuvan yrityksestä heti ensisilmäyksellä!

 

Irkku Ky hoitaa yrityssiivoukset kaikenkokoisten yritysten tarpeisiin. Siivoamme muun muassa toimistot, myymälät, tuotantotilat ja kaikki muut toimitilat Turussa ja lähikunnissa, kuten Raisiossa ja Maskussa. Käytämme työssämme aina ammattilaiskäyttöön suunniteltuja siivousvälineitä ja puhdistusaineita, jotka tekevät taatusti puhdasta jälkeä työntekijöillemme tai ympäristölle vaaraa aiheuttamatta.

 

Räätälöimme yrityssiivoukset aina yksilöllisesti kunkin asiakkaan kanssa, sillä siivouksen sisältöön vaikuttaa olennaisesti yrityksen toimiala, toimitilan koko ja muut tekijät sekä asiakkaan tarpeet. Tarjoamme ensiluokkaista siivousjälkeä kustannustehokkaaseen hintaan. Ota meihin yhteyttä, niin sovitaan yhdessä juuri sinun yrityksesi tarpeita parhaiten vastaavasta siivouspaketista.

Kysy lisää

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, käytämme kumppaniemme kanssa sivustolla evästeitä. Jos et hyväksy evästeitä, muuta selaimesi asetuksia. Lisätietoja. Hyväksyn evästeiden käytön jatkamalla sivuston käyttöä.